Tässä "matkakertomuksemme",- jos joku jaksaa lukea........????

             Näyttelymatkamme  Tromsaan

Mielessämme on ollut kauan tehdä ”oikea näyttelymatka” yhdessä Anitan kanssa, ja nyt .  sen vihdoinkin piti toteutuman,- keväästä saakka sitä on suunniteltu, ja trimmattu koiria. Toisinaan se turkki ei jostakin syystä kasva, ja toisinaan taas on ihan päin ”prinkkalaa” ja ylipitkä. Esivalmistelut kuuluvat asiaan , kuten oman tukan värjäykset ja uusien farkkujen osto,- kuka sitä nyt hameessa !

Ilmoittautumiset Norjaan maksettiin, kukin tahollaa suoraan netin kautta tietysti

Itse en ole koskaan Norjassa käynyt ja tuntui mielenkiintoiselta asialta,  kun tuolta Ikultakin puuttuu vielä yksi CACIB kolmannesta maasta, niin ajattelin että sieltähän se tulee varmasti…oltaisiin INTTEJÄ palatessa..öhöm !

Kaikki kotihommat piti järjestää siihen kuntoon että ”mamma” vois olla pari päivää reissussa, pappa lupasi huolehtia kotiinjäävistä armeliaasti,- no formulat tulisi kyllä lauantaina ja sunnuntaina TV;stä, niin että kyllähän minä niitä sitte samalla katon, oli vastaus! Ruokapuolen opastus meni taatusti ohi korvien,- ”pienille yks mitta tästä ämpäristä ja isommille yksi mitta tästä toisesta ja tuo yks pönttö on Ikun ruokaa, siihen ei tarvi koskea ”;- joo joo kyllä minä osaan. ,

Anitalla oli jotenkin helpompaa, hänhän veisi osan koirista hoitolaan,- ja osa jäisi poikansa huostaan kotiin. Opri tulis vain mukaan, tuttu Ikun kaveri jo Pietarin matkalta parin vuoden takaa.

Torstain aloin sitten katsella meidän molempien papereita ja kehän numeroita,- silloin se tuli,-  se katastroffi ! Mites Anitalla on noin kumma numero,- höh, kaksisataa koiraa meidän välissä,- onpas paljon , ja niillä nartuilla vielä eri tuomarikin ? Ei voi olla totta ? Sitten hokasin että Anitan koira olikin ilmoitettu lauantaille ja minun sunnuntaille…voi itku!

Soitin Haapamäelle ,- ei vastausta,- eikä vastaajaa ! Soitin taas ,- sama juttu..missä sekin nyt sitten on , aloin käydä kuumana ? Asiat päin honkia ja en saa sitä kiinni! Vihdoin hän hoksasi että olin rimputellu jo monta kertaa, ja soitti takaisin . Selitin asian ja vastaus oli; ei voi olla totta! Vanha konkari oli erehtynyt rivistä ja ilmoittanut koiransa väärälle päivälle ja eri näyttelyyn ! Tässä näemme ,että ei pidä luottaa aina omiin silmiinsä, eikä ”ensi näkemään”! Vanha tottumus voi tehdä virheen, ja heittää kaikki päälaelleen! 

Anita sanoi heti, ettei sitten lähdekkään ja minä hyvin  ymmärsin . Olin jo asettautunut siihen että menen yksin ja harmitti peevelisti , oltiin suunniteltu tätä niin kauan – lohduttauduin sillä , että onhan siellä bussissa kavereita. Sitten soi taas tuo kaikkien rakastama laite; kuulin vain muutaman sanan tomerasti; Lähen sitte ilman koiraa ja sillä siisti !Se oli paras uutinen pitkiin aikoihin ! Hän vie koirat hoitoon niin kuin oli sopinut ja tulee meille yöksi koska on lähtö niin varhain aamulla  kello kuusi.me nousimme bussiin Kokkolasta. Anita sanoi olevansa kenneltyttö vaihteenvuoksi, mulla kun on aina tuo KePo ! Toivottiin hyvää ja kaunista ilmaa,- oli kyllä pitkät kalsarit ja villapaita molemmilla mukana.

Mieheni vei meidät bussille, sinne Kokkolan ABC,lle. Päivä oli kaunis ja bussi täyttyi ihmisistä ja koirista.- tunnelma oli hyvä ja kaikkihan tavoittelimme ”sitä Inttiä”. Matka on pitkä ja polvet puutuivat , ainakin minulla,- ja aina oli ”temputtain” mentävä ne jyrkät rappuset alas ja ulos koiran kanssa paussin aikana.  Ajattelin, että kuinka on raskasta noille autonkuljettajille, tiet tuntuivat olevan ”ilma(maa)kuoppia” täynnä, kyntöpellollakohan sitä mennään…

Hotelli oli hieno, mutta huoneita puuttui;- antaneet muutaman toiselle ryhmälle, ja osa meidän ryhmästämme joutui sitten yöpymään toisessa hotellissa. Kaikki olivat niin uuvuksissa koirineen, ja me ainakin halusimme vain painaa pään tyynyyn, Iku oli samaa mieltä kun kysyin.

Heräsin n.puoli kolmen maissa kun ikkunan takana ropisi ,- siinä se oli sitten , hyvästi kaunis päivä vuonojen maassa, että kehtaakin sataa…..kaippa se on vain pieni kuuro ja loppuu aamuun mennessä ! Anita nukkui autuaan unta tietämättomänä tulevasta päivästä,- annoin olla. Itse kuuntelin vain avonaisesta ikkunasta kuuluvia  kauniitten pisaroiden paukahduksilta kuuluvia ääniä…paskat!  Herätys oli kuuden maissa, vaikka en kylläkään unta enää saanut. Aamupala oli  ruhtinaallinen ja vielä isot muovipussit eväitä varten, yleensähän saa varaeväät muiluttaa vähän niin kuin salaa ulos takin alla pahan omantunnon kera! OK oiken hyvä juttu!

Koirat ja tavarat taas bussiin, ja näyttelypaikalle lähtö. Vähän kuului mutinoita ja valituksia sinne yläkerran Ukolle lähetettäväksi,- että kun ”aina ” sataa ja koko päivä ulkona…jne. Ei tullut vastausta , vaan lisää vettä. Maisemat olivat mitä kauneimmat, ja alhaalla vuorien rinteillä roikkuivat sumupilvetkin vain kaunistuivat. Kiertelimme vuonon ja kirkon ympäri oikealle tielle,ylitettävä pitkä siltakin oli kaunis katsella meille maakravuille.,  Kuskimme oli taitavaa laatua, hän ajeli varmalla kädellä aina vain kapenevaa tietä jossa ihmisiä sekä koiria meni mitä kummallisimmilla ”virityksillä”, meillähän ei ollut mitään kummallista,- vain kirpparilta 3:lla eurolla ostetut  lastenvaunujen raamit, joihin just sopi Ikun boxi päälle, ja tarvittaessa toinen pienempi alle. Nyt se lastattiin sitten Ikun boxilla , telttatuoleilla,teltalla, kahdella naisten ”pienellä” laukulla, jotka sisälsivät melkein kaappikellosta välihousuihin asti….niin että jos sattus vaikka tarviin tyylillä ! No pian alkoi leiripaikan etsintä , ei meinannu löytyä, pieni alue oli JO telttoja täynnä kun tatteja ikään, kaikenvärisiä ja ne sumupilvet tuntuivat putoavan niskaamme….paikkakin piti löytyä…..taas kuoppa ja jonkun edessä,- oli merkkimuovinauhaa sinne sun tänne,- opastajaa ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Anitan tomeruus sitten voitti; tähän se pannaan,- käskeköön pois sitten jos ei saa olla….saimme olla. Sotkulla meinas se teltan vintiö olla…ja kaks yhtä ”viisasta” pystyttämässä, Tietysti olin jostakin kiinni pitänyt ennenkin, mutta mistä? Alotetaanko alhaalta…vai ylhäältä…koetimme molemminpäin ja aina oli kaaret liian pitkät….mitenkä se nyt näin? Sitten tuli apu naapurista,heillä kun kaikki oli jo valmiina,- opastivat kuinka homma hoituu..ihan helppoahan se olikin.- kun osaa !Kiitos hänelle. Odottelua odottelua ja vielä vain odottelua, meidän kehä olisi vasta 12 jälkeen, ja kello ei ollut vielä yhdeksääkään. Ja vettä vain tuli lisää….onneks oli sadetakit tulleet matkaan, sinne muun rojun joukkoon,- mutta varakengät olivatkin sitten unohtuneet bussin tavaratilaan….mitäs me nyt niitä sinne mukaan, tyylillä. Täytyi nyt vain varoa ettei tuo ainoa päätähtemme kastuisi, siis hyvin niukat pissitykset ja boxiin takaisin. Herrasmies on aina herrasmies ja tyytyy osaansa, niin koirammekin. Istuttiin siinä kädet polvilla ja ihmeteltiin kauniita maisemia tulomatkalta ja siunailtiin märkää maata. Kestäsköhän meidän kengät tämän kokopäivän..hih hih…Sitten Anita keksi; että aletaas syömään..haetaan ruokaa tuolta ulkoa grillistä ! Mitähän siellä olis tarjolla, hän halusi kalaa tietty kun Norjassa ollaan, olin syönyt koko kesän itse pyydettyä, eikä oikein kiinnostanut. No, kalaa ei ollut, vaan kyljyksiä, nakkeja (pölsiä) ja jauhelihapihvejä…otettiin kyljykset ja paksu siankylkisiivu salaatin ja majoneesin kera,- paperi lautaselle ja toinen päälle,- eihän ne muuten teltalle kulkeneet. Sitten ei ollut pöytää mihinkä ateriamme laittaisimme,- polville vaan, sano kaveri. Iku nuoleksi huuliaan boxissa toiveikkaasti,- ei tipu sulle , sanoin minä! Juotiin siideriä ruuan kanssa, ja nautimme täysin siemauksin…..enkähän jaksanut syödä kaikkea lautaselle mättämääni…ahneus on rumaa, sanotaan, mutta kun se tuli siihen samaan hintaan….!Vesi alkoi mennä jo sadetakeistamme läpi. Pitihän sitä vähän katsella ympärilleenkin,jos vaikka mitä täällä olis,- Kokkolalainen cairnin kasvattaja ainakin oli. Taas tätä sadetta siunailtiin ja ihmeteltiin että kuinka alas nuo pilvet oikein mahtaisivat tulla,- ei meillä tämmöstä ikinä….ja se vc-oli sitten hakusalla kanssa, ensin löytyi kahvilasta kaksi pientä,- ne menivät epäkuntoon puoliltapäivin . Ihmisiä oli paljon, varmaankin yli odotusten,- ainoat sitten löytyi portin ulkopuolelta ja kaiken rapakon toisesta päästä, olimme tyytyväisiä kuitenkin että löytyi kun tarvetta oli,- nähtävästi muutkin olivat syöneet ja juoneet siideriä

Kehään sitten, Apajan Miia tavattiin sieltä laidalta iloisena kuten aina, hänellä oli vapaapäivä lasten hoidosta ja nauttisi vaikka taivaalta tulisi vanhoja akkoja ( ei varmaankaan meitä tarkoittanut). Suurin toivein molemmat tietysti, yksi avo uros olisi vain meidän lisäksemme. Vettä oli tuomarin trimmipöydällä ja kenttä näytti jäätiköltä, onneksi Iku ei vedestä säikähdä. Avo uros sai sinisen nauhan…mitenkähän se meidän käy…Sitten Iku..hyvin esiintyi ainakin….vähän kyllä petyin arvosteluun, se myönnettäköön. Norjan valioksi..höh , ei jakanut rouva tuomari cacib;jä, kuulemma pihistelllyt koko päivän niitten kanssa, kuulimme jälkeenpäin. Tuli Roppi kuitenkin ja Miian narttu Vsp,- niin ja se Norjan valion arvo lisäksi. Vesisadekin alkoi hellittää….ois nyt vain satanut loppuun asti …olin vähän ilkeä! Kehät loppuivat pikkuhiljaa ja ”iso” häämötti meillekin. Kokoomakehät alotettiin aika nopeasti, ja arvostelu oli joissain vielä vähän kesken,- tiedän ,kun itse seisoskelin tyhjältä näyttävässä kehässä,- minulle tultiin sanomaan, että voisinko poistua, arvostelu vielä kesken, anteeksi en huomannut ja poistuin Ikuineni. Isossa kehässä meitä oli aika monta 3 ryhmään kuuluvaa..kuten kaikki tietää. Rinkiä kierrettiin ja Itävältalainen tuomari alkoi poimia koiria viittomakielellä, viittasi meillekin,- ajattelin ; että tosi noloa jos ymmärsin väärin , eihän se norwich useinkaan (Polkagrisiä lukuun ottamatta) pääse jatkoon..huh.huh! Sijoituttiin kuuden parhaan joukkoon ja päivä oli pelastettu. Anita hyppi innosta ulkopuolella ja Iku oli majestellinen asennossaan joka ei meinannut loppua , aina vain tapitti minua silmiin. Hyvä päivä kaikkiaan; täytyi vain todeta ! Norjalainen Cairn oli ykkönen, Suomalinen Aussi kakkonen ja kolmas Norjalainen Welsh terrieri. Nyt sai huokaista  helpotuksesta. Ooteltiin jo kotimatkaa…alettiin purkaa leiriä , joka hoitui ihan kivasti…pakattiin tavarat ihan sikin sokin, ”kunhan nyt laukkuihin tyyliin”. Vietiin kaikki bussiin joka oli vahtipaikalla..katottiin vielä BIS kehää , siellä oli kolme meidän bussista, ja yksi sijoittui neljänneksi lyhytkarvaisella lassiella…hurraata huudettiin ja käsiä taputettiin,- ja valoilmiökin ilmaantui taivaalle…mikä lie ! Kotimatka oli paljon pitempi kuin menomatka, ainakin siltä tuntui….miksikähän se on aina näin? Porukka hiljentyi unten maille ja koiramme olivat naatteja retuuttamisesta. Mutta mieli oli hyvä vaikka ei Inteiksi tultukkaan ja kengät kestivät molemmilla, ehtivät kuivaakin ennen kuin oltiin kotona seuraavana aamuna. Telttaa kuivattelin sitten nyt päivällä omalla pihalla , samoin vaatteitani ja Anita varmaan teki samoin omilleen. Päätös oli ; että lähdetään uudestaan heti kun vain hän saa ”taas” sellaisen koiran jonka haluaa ottaa mukaan ! Koiraihmisillähän pitää olla vähän ”hälläväliä” mieli,- muuten ei onnistu näyttelyreissut,- eihän odoteta arvostelua SINUSTA, vaan koirastasi, ja sen hyvinvointi on tärkeintä maailmassa. Toivomme Anitan kanssa hyvää syksyä ja alkavaa talvea,- mottona; hymyillään kun tavataan ! Kiitos kaikille seurasta!

                                             koiraterveisin; asta & anita & Iku

                                                                                                 Tromsaan

                                                                                                    Kilpisjärvi & Saana

                                                        Viimeset neuvot Ikulle joka ajatteli aivan muita asioita....

                                                                      Piilokuva matkaseurasta...taikka ainakin luuli...

                                                                         Norjan maisemaa bussin ikkunasta

                                                                       Teltan pystytyksellä kiire...kunhan  vain saan

                                                                  nuo riivatun tapit kovaan maahan ..huh huh !

                                                            Tältä näytti Tromsassa aamulla....ihana tihkusade...!

                                Jospa nämä kenkäni kestäisivät loppuun asti...onneksi Iku ei pelkää vedessä lätkyttelyä....

                                                         VSP Rivale My Flower ( Miia Apaja)    ja  ROP Domenikus Iku ( minä)

                                                                 Jylhiä maisemia,- päätös ; lähdetään toistekkin....